Takaisin

Kerttu Niskasen ja Juho Mikkosen Jämerä kivitalon suunnittelu sujui kuin tanssi

Kerttu Niskasen ja Juho Mikkosen Jämerä kivitalon suunnittelu sujui kuin tanssi

Teksti: Dakota Lavento

Jo VillaMurusen ensimmäinen luonnos oli mieluinen

Kerttu ja Juho olivat unelmoineen oman kivitalon rakentamisesta Vuokatissa sijaitsevalle rantatontilleen pitkään. Kun aika oli kypsä unelmien toteutumiselle, he uskoivat hankkeensa Jämerän taitavien asiantuntijoiden käsiin.

Jokainen Jämerä-koti suunnitellaan yksilöllisesti perheen toiveet ja tontin vaatimukset huomioon ottaen. Jämerä kivitalojen massiivikivirakenteista on helppo suunnitella niin  selkeän moderneja kaupunkipientaloja, romanttisia huviloita kuin ainutkertaisen futuristisia luomuksiakin.

Jämerä Kivitalot Oy:n Suomen organisaatioon kuuluu noin 10-15 yhteistyöarkkitehtia, joista asiakasta autetaan valitsemaan unelmiensa talonrakennushankkeeseensa paras suunnittelija. He suunnittelevat jokaisen Jämerä-kodin Jämerä Kivitalojen vahvassa taloudellisessa ja rakenteellisessa ohjauksessa, mikä takaa projektien onnistumisen alusta loppuun.

Jämerä panostaa voimakkaasti niin asiakkaiden, kuin suunnittelijoidenkin kouluttamiseen. Vuosittain Jämerä järjestää kahdeksan kappaletta kahden tunnin mittaisia Jämerä Suunnittelu-  ja rakennuskouluja. Myös hiihtäjä Kerttu Niskanen miehensä Juhon kanssa ovat sekä osallistuneet koulutukseen, että kertoneet rakentajakokemuksistaan tuleville rakentajille.

Kerttu ja Juho ihastuivat eniten Jämerä arkkitehdeista Studio Rosbergin tyyliin ja erityisesti arkkitehti Virve Rosbergin ajatuksiin. –Olimmekin superonnellisia, että Virve lähti mukaan meidän projektiimme, Kerttu sanoo.

Varsin vapaat kädet

Osa omakotitaloasiakkaista saapuu suunnittelijan luokse itse luonnosteltujen talopohjien kanssa, mutta Kerttu ja Juho halusivat antaa huippuammattilaiselle vapaat kädet suunnitella hänen luovuuttaan rajoittamatta.

Toiveita heillä toki oli.

Kerttu ja Juho halusivat kodiltaan modernia, näyttävää arkkitehtuuria. Erityisesti sisääntulon he halusivat olevan selvästi tunnistettava.

Juhon toiveissa oli kahden auton autotallin, jossa on tilaa myös suksihuollolle. Kerttu halusi tavanomaista enemmän tilaa kodinhoitohuoneeseen. Kumpikin halusi panostaa oleskelutiloihin. Järvelle avautuvan päämakuuhuoneen he halusivat toiseen kerrokseen.

Kerttu ja Juho odottivat ensimmäistä luonnosta malttamattomina ollessaan leirillä Italiassa. Se osoittautuikin jo lähes sellaisenaan hyvin mieluisaksi. Lopullisiin piirustuksiin ei montaa muutosta tarvinnut tehdä, sillä tärkeimmät palaset olivat jo paikoillaan.

Rakentaminenkin edistyy aikataulussa

Rakentamaan Kerttu ja Juho pääsivät toukokuussa ja syyskuun puolivälissä VillaMurusen vesikatto oli paikallaan, lattiat valettu, putki- ja sähkötyöt pitkällä sekä ikkunoiden asennus aloitettu.

– Olemme itse asiassa hieman edellä aikataulusta. Tällaisen hankkeen voi pilata kiireellä ja itsensä voi ajaa ahtaalle, jos ahnehtii liikaa kerralla. Meille on ihan sama, valmistuuko talo tammi- vai helmikuussa, Juho sanoo.

Kiireinen pariskunta ei stressaa rakennusprojektista, vaan antaa ammattilaisten tehdä työtään. Kerttu keskittyy hiihtämiseen.

– Meillä on selkeät suunnitelmat ja huikeat ammattilaiset ympärillä, joten rakentamisstressi ei ole missään vaiheessa päässyt iskemään, Kerttu sanoo.

– Käyn välillä tontilla katsomassa, miten rakentaminen edistyy. Juho valmentaa ja osallistuu työmaalla sen verran, kun ehtii.

– VillaMurusen suunnitteleminen ja rakentaminen on ollut meidän elämässämme yksi hienoimmista asioista urheilu-uran ulkopuolella. Olemme nauttineet jokaisesta hetkestä!

Kertun neuvot oman kodin rakentamista suunnittelevalle

  • Valitse hyvä arkkitehti
  • Listaa tärkeimmät toiveet
  • Ole rohkea ja luota, että homma toimii!

Sinua voisi kiinnostaa myös

Paljonko kivitalon rakentaminen maksaa?

Syötä Kivitalolaskimeemme tarvittavat tiedot ja saat kuluarvion rakentamisen kokonaiskustannuksista.

    Lähettämällä viestin hyväksyt henkilötietojesi käsittelyn tietosuojaselosteemme mukaisesti.

    Lomake on suojattu roskapostin estämiseksi Googlen reCAPTCHA-palvelulla, johon liittyy palvelun tietosuojaseloste ja käyttöehdot.

            Tilaamalla hyväksyt henkilötietojesi käsittelyn tietosuojaselosteemme mukaisesti.

            Lomake on suojattu roskapostin estämiseksi Googlen reCAPTCHA-palvelulla, johon liittyy palvelun tietosuojaseloste ja käyttöehdot.

            Miten voimme auttaa?

            Rakennetaan yhdessä unelmiesi kivitalo. Jätä yhteystietosi, niin olemme sinuun yhteydessä.

            0800 309 210 myynti@jamera.fi

            Ota yhteyttä

            Miten voimme auttaa?

            Rakennetaan yhdessä unelmiesi kivitalo.